tiistai 22. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 huippuja Lohjan alueen matkailussa!

Näin vuoden lähestyessä loppua on hyvä muistella menneen vuoden onnistumisia. Tässä siis listattuna muutamia Lohjan matkailukentän huippuhetkiä

Kuva: Pere Korteniemi

Lohjanjärvi monipuolisena matkailukohteena tarjosi elämyksiä kaiken ikäsille matkailijoille sekä paikkakuntalaisille. Lohjanjärvellä pääsi mm. uimaan avovesiuintimatkoja, harrastamaan fly board -lentämistä ja Sup-lautailua sekä leikkimään täysin uudella leikkikentällä. Lisäksi Lohjanjärven rannoilla oli paljon tapahtumia kuten Järvirieha ja uiva venenäyttely, purjehdus-, kalastus- ja ratamoottoriveneilykisoja, sekä tietenkin Rantajamit.


Lohjan asema kahvilakaupunkina vahvistui toisen kertaa järjestetyn Kahvilapäivän tiimoilta. Kahvilapäivässä oli mukana jo 15 lohjalaista kahvilaa. Kahvila vuoden kruunasi Pauligin myöntämä vuoden kahvila -titteli Café Laurille.

Café Lauri

Lohjalainen kiinalaismatkailijoiden expertti AuroraXplorer tilauskanta ylitti 500 000€. AuroraXplorerin myötä Lohjaa on esitelty usealle eri kiinalaismyyjälle. AuroraXplorer sai myös vuoden kansaivälistyjä tittelin.

Kesällä saimme kaksi ihanaa puutarhakohdetta lisää matkailutarjontaamme, nimittäin Arboretum Magnolian ja Marja Mellinin puutarhan. Molemmat sijaitsevat Karkalin luonnonpuiston läheisyydessä.
Kuva: Arboretum Magnolia

Satumetsän keskellä kasvanut Paavolan tammi on noussut Retkipaikka.fi kirjoituksen myötä Lohjan luontomatkailun uudeksi vetonaulaksi. Paavolan tammeen voi tutustua puun omilla FB-sivuilla.

Kuva: Retkipaikka.fi
Lohjan majoitustilastot osoittavat 4,6 %:n kasvua tammi-lokakuulta viime vuoteen verrattuna!

Halloween kierrokset Tytyrissä olivat loppuunmyydyt, siitä kiitos kuuluu kaikille yhteistyökumppaneille. Myös Tytyrin Kaivosmuseon Joulu kierroksille osallistui 250 asiakasta, mikä on hyvä alku uudelle perinteelle.

Kuva: Lohjan Harrastajanäyttelijät ry

Tutustu Lohjaan Turistina bussikierroksien suosio oli myös huima, yhteensä 510 henkilöä pääsi matkalle mukaan. Tämä lisäksi Lohjan oppailla 3 omaa Lohja kierrosta ja nekin olivat täynnä. Myös Torstain kulttuurikävelykierrokset olivat ennätyskysyttyjä.

Lohjalla kuvattu Elias Kaskinen & Päivänsankarit musiikkivideo Kesä yhdessä. Julkaistiin lokakuussa, tällä hetkellä 15 000 katselukertaa Youtube ja Spotify kuuntelua n. 116 000 kertaa.



Annastiina Mäkitalon, Kiinnoste oy, ideoima ja toteuttama Lohja värityskirja – tuli markkinoille ja toimi myyntituotteena hyvin, juuri oikeaan aikaan! Värityskirja saa jatkumoa vuoden 2016 matkailuesitteessä!

Kuva: Visitlohja


Presidentti Tarja Halonen osallitui uuden matkailukohteen, Vanhan Passin tilan, avajaisiin Karjalohjalla.

Kisakallion Urheiluopisto vahvistui useammalla lajivaltauksella ja heillä on heti ensi vuoden alkuun luvassa Avantouinnin SM- kisat. Ei pidä myöskään unohtaa, että sudet treenaavat Kisakalliolla.

Kuva: Visit South Coast Finland

torstai 29. lokakuuta 2015

Syksyn blogisatoa

Alkusyksystä Lohjalla ja Länsi-Uudella maalla vieraili useampikin bloggaaja. Alla listattuna heidän artikkeleitaan:

Kuva: Keittiössä, kaupungiss - blogin Jaana


Syyskuussa joukko bloggareita vieraili mm. Tuulentuvassa, IsHavetin ateljeessa, Cafe Laurissa sekä pääsivät myös purjehtimaan Lohjanjärvelle.
www.pinkitkorkokengat.fi/2015/09/paivaretki-lohjalle-upeita-kokemuksia.html

Espoon vieraana ollut Caludia Dinner um Acht -blogista piipahti myös Lohjalla

Tytyrin Kaivosmuseo on myös MineCraft -fanin suosikkikohde



Omenakarnevaalien aikaan ruokabloggarit kiersivät Länsi-Uuttamaata:

Ja toki tie on löytynyt myös Mikko Utterin keittiön ääreen:
www.lily.fi/blogit/ruokasuositus/lahde-lohjalleutm_source=twitterfeed&utm_medium=twitter
sillasipuli.blogspot.fi/2015/10/noma-mikko-utterissa-lohjalla.html

torstai 16. heinäkuuta 2015

Elias Kaskisen Lohja




Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit solisti ja biisien tekijä Elias Kaskinen kiersi viime kesänä Lohjalla kameran kanssa ja kertoi omat suosikkinsa kotikaupungistaan Lohjalta. Kaikki videota nähtävillä visitlohja Youtubekanavalla sekä nyt täällä meidän blogissa.

Elias Kaskinen ja Lohjan tapahtumat



Elias Kaskinen Lohjan Museolla


Elias Kaskinen Lohjanjärvellä




keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lomalla Lohjanjärvellä


Tässä jo useamman vuoden Lohjan Matkailussa työskennelleenä, olen huomannut, kuinka meille ehkä tavallisetkin asiat ovat ulkomaalaiselle turistille hyvinkin eksoottisia. Esimerkiksi kiinalaisille mato-ongella kalastaminen, järvessä uiminen ja soutaminen ovat elämyksiä ja jo puhtaat luonnonvedet ovat monelle ihailun aihe. Venäläiset taas arvostavat hyviä kalastus mahdollisuuksia ja tietenkin mökkielämää hyvien palvelujen lähellä.
Itsellenikin toki rauhallinen mökkiloma järvenrannalla on lomaa parhaimmillaan, mutta välillä sitä saattaa kaivata jotain uudenlaista tekemistä. Mökiltä ei onneksi tarvitse menne pitkälle, kun tapahtumaa ja touhua löytyy aivan kotijärvenrannoilta ympäri vuoden. Siksi päätin jakaa teille parhaat Lohjanjärven loma- ja tapahtumavinkit

Tekemistä Lohjanjärvellä:

·         Uiminen on mahdollisesti virkistävin tapa tutustua Lohjanjärveen. Kaupungin uimarantoja onkin monia ja niiden rannoilta voi kuka tahansa pulahtaa Lohjanjärven virkistäviin vesiin. Mikäli uintiin kaipaa lisäpotkua, voi osallistua Swimming Holidays in Finlandin kansainvälisille avovesiuintimatkoille. Tarjolla on viisi erilaista kolmen päivän avovesiuintilomaa kauniissa Lohjanjärven saaristossa. Uinti oman nopeuden mukaan 1-5 km/pvä. Uimaretkillä uintioppaat/rantapelastajat ja turvavene ja –lauta. Lisätietoja www.swimmingholidaysfinland.fi.
·         Kalastuksen saloihin taas pääsee parhaiten vesistön tuntevan oppaan johdolla. Kalastusopastusta ja veneretkeilyä tarjoavat www.palkes.fi ja www.ravantievents.fi.
·         Mikäli matkailija haaveilee veneilystä Lohjanjärvellä, mutta omaa venettä ei ole, löytyy vuokrattavaksi soutuveneitä sekä moottoriveneitä. Tilattavana on myös aivan oman risteily. Venepalveluloiste vuokraa Buster XSR venettä perämoottorilla, kaiulla, plotterilla ja vapatelineillä. www.venepalveluloiste.fi.  Viisipaikkainen M/S Saariston Maija liikennöi Lohjanjärvellä toukokuu-syyskuussa, kesästä ja keleistä riippuen. www.ravantievents.fi.  Soutuveneitä on vuokralla useammassakin kohteessa, joista lisätietoa löytyy visitlohja-sivuilta: http://bit.ly/Lohjanjarvi
·         Uutuutena Lohjanjärvellä nähdään tänä kesänä Flyboardeja, jotka lennättävät asiakkaat yläilmoihin James Bond-tyyliin. Vauhdinhurmaa hakeville on vuokrattavana myös vesijettejä. www.facebook.com/lb2living
·         Lohjanjärvestä voi nauttia myös hiljaisesti meloen pitkin peilityyntä järvenpintaa. Lohjanjärvelle on vuokrattavissa kanootteja sekä SUP-lautoja. Melonnasta lisätietoa löytyy osoitteista www.aquaprosuomi.fi, www.kisakallio.fi ja SUP-lautailusta www.funmill.fi
·         Lasten suosittu kesäpeuhupaikka on tietenkin Hupikumpu on avoinna Kylpylähotelli Päiväkummun rannassa. www.hupikumpu.net ja www.paivakumpu.fi
·         Edellä mainittujen palvelujen lisäksi järven rannoilla palvelevat lukuisat kahvilat ja ravintolat, joista eksoottisempana mainittakoon keskellä Lohjanjärveä kelluva lauttaravintola Kaljaasi. Lohjanjärven rannoilta löytyy myös vuokrattavia saunoja sekä mökkejä, pidempiäkin vierailuja varten. Tarkemmat tiedot palveluista löytyy tietenkin osoitteesta www.visitlohja.fi


Tapahtumia Lohjanjärvellä ja sen rannoilla 2015

·         23.5. Lohjanjärven ympäripyöräily kauniissa järvimaisemissa
·         30.–31.5. Lohjan järvirieha & uiva venenäyttely Aurlahdessa
·         6.6. Suurlohjan soudut Aurlahdessa
·         13.6. Porlan järviluontoseikkailu koko perheelle
·         3. – 5.7. Vesijettien SM-osakilpailu, Aurlahdessa
·         9.-11.7. Rantajamit Aurlahdessa. Suomen huippuartistit esiintyvät K-18 festareilla
·         12.7. Rantajamien perhepäivä, esiintyjänä Robin
·         11.7. Ratamoottoriveneilykisa Aurlahdessa
·         1.-2.8. Melges24 ja Laser purjehdusrankingit Lohjanjärvellä
·         14.8. Ranta15 nuorisotapahtuma Aurlahdessa
·         21.-22.8. Business Sail Cup -yrityspurjehdustapahtuma Lohjanjärvellä
·         12.–13.9. Optimistijollien ranking ja kadettisarjan purjehduskilpailu Lohjanjärvellä
·         12.9. Suomen suurin C&R heittokalastuskilpailu HongKong Challenge. Kisakeskus Aurlahdessa

Lisätietoa Lohjanjärven palveluista löydätte visitlohja.fi sivuilta Lohjan järvet osiosta.

Aurinkoista kesää toivottaen


Helena

tiistai 5. toukokuuta 2015

Lähde Minilomalle Lohjalle

Lomaile lähellä, lähde minilomalle Lohjalle




Helsingin Sanomien tämän päiväisen "Lähde minilomalle kotimaahan"-artikkelin innoittamana päätin kirjoittaa ehdotukseni minilomasta Lohjalla:

Matka-aika: reilu puoli tuntia

Matkakulut: omalla autolla meno-paluu (110km) verottajan kilometrikorvausten mukaan 48,40€

Majoitus: tarjolla majoitusta hotelliyöstä luksusmökkeihin sekä peti- ja puuropaikoista kylpyläsviitteihin. Hintahaitari alle sadasta eurosta reiluun 500 euroon.

Puuhaa perheelle:



Hauskaa lomailua Lohjalla ja kotimaassa

T. Helena


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vieraskynä: Tomi Tuominen & lohjalaiset kahvilat

Lohja on todellinen kahvilakaupunki!


Kevään ajan Tomi Tuominen on kiertänyt lohjalaisia kahviloita ja kirjoittanut kahviloista arvosteluja Lohjalaiset Facebook-ryhmään. Nyt kirjoitukset ovat koottu tänne visitlohja-blogiin. Inspiroidu kahvilapäivän kummin Tomi Tuomisen kirjoituksista ja tulee tutustumaan kahvilakaupunki Lohjan tarjontaan 4.6.2015. #kahvilapaiva #kahvilapäivä2015


Cafe Carneval ja Cafe Lauri. Kuva: Tomi Tuominen

Cafe Lauri

Lohjalaisen kahvilamaailman yksi lippulaiva, Cafe Lauri. Ystävällinen palvelu ja sangen laaja kahvi- ja teevalikoima. Älkää juoko sitä päiväkahvia huoltoasemalla - suosikaa viehättävää kahvilatunnelmaa. Ja täällä saa puhua, myös vieraille ihmisille. Ainakin mä oletan näin.

Cafe Carnevale

Lohjalaisen kahvilakulttuurin "maistiaiskiertue" vei minut ja Rouva Tuomisen uuteen Carnevaleen Laurinkadun ja Ilmari Sippolan kadun kulmaan. Vierailu oli mulle jo toinen, mutta ensimmäinen suolaisine paloineen ja jälkikakkuineen. Suolaisen jälkeen nautittujen juustokakkujen palasia piti nautiskella hartaasti, ettei makunautinto lopu kesken. Lisäbonuksena iloinen henkilökunta, kuten Lohjalla on tapana. Brillante!

Chef's Cafe & catering. Kuva: Tomi Tuominen

Chef's Cafe & catering

LKKYY, eli Lohjalaisen kahvilakulttuurin ylistämisyhdistys suoritti kansanvaelluksen Roution kehuttuun uutuuspaikkaan havaiten kehujen olevan perusteltuja. Chef's Cafe raotti saranansa ja ryhmän sieraimiin leijaili vastustamaton tuoksu. Syyksi paljastui suussa sulava munkki, tai sokerireikä, kuten yksi jäsen asian kuvaili. Erityishuomio menee käsin kudotulle pannumyssylle. Kaikki toimii! Käykäähän käydessänne!

Hilman herkku ja Kaffela. Kuva Tomi Tuominen

Hilman herkku

Taidetta ja makunautintoja! Kahvilakulttuurin ylistämisyhdistys vaelsi Virkkalaan, lähes vasta-avattuun Kahvila Hilman Herkkuun. Silmä ja makuhermo nauliintui välittömästi päivän tarjoukseen, porkkanaleivokseen. Seinillä komeilee tällä hetkellä paikallisen taiteilijan Arja Käiväräisen teoksia. Käykää, tutustukaa ja nauttikaa!

Kaffela

Lohjalaisen kahvilakulttuurin ylistämisyhdistys istutti pääsiäisen jälkeen pashamarinoidut hanurinsa Kaffelaan, Lohjan torille. Vastoin ilmeisen yleistä käsitystä tämä auto-teltta -yhdistelmä on lämmitetty tila! Kesällä toki lämmitys tulee ihan automaattisesti. Teltassa aistii aitoa torikahvilahenkeä. Se onkin oikeastaan tällä hetkellä ainoa torihenkeä sykkivä asia autioituneella Lohjan torilla. Kannattaa piipahtaa! Ystävällinen palvelu ja hymy tulee ilmaisena lisäbonuksena.

Kahvila Liisa ja Kahvio Kampus. Kuva: Tomi Tuominen

Kahvio Kampus

Pari viikkoa sitten julistin Cafe Laurin väreissä, nyt on kirjaston vuoro! Ensinnäkin kirjasto itse. Uskomatonta, että tämä on saanut aikanaan osakseen valtavaa vastustusta. Tyylikäs, avara, ja täynnä viihdettä ja eritoten sivistystä. Koko paketin niputtaa kahvila, jonka ystävällinen palvelu vetää puoleensa. Nautinpa siis kaffekupposen

Kahvila Liisa

Päivän piipahduspaikkana toimii Kahvila Liisa. Tuo nostalginen, wanhaa henkeä pursuava tupa Puu-Anttilan piha-alueella. Wanhaa henkeä on myös maksutavassa, sillä kahvi ja lisävarusteet lunastetaan vain käteisellä. Tähän kannattaa siis varautua, ettei käy kuten ylistämisyhdistyksen ressukoille, joista toinen jäi pantiksi, toisen kirmatessa pankkiautomaatille. Kahvittelua ennen tai sen jälkeen on paikallaan piipahtaa käsityöläiskauppa Tuulentuvassa, jonka hyllyt ovat ahmineet Lohjan seudun käsityöläisyhdistys ry:n jäsenten valmistamia luomuksia. Rakennuksen aidosti nariseva puulattia kruunaa tunnelman.

Kahvila Ventelän Resiina. Kuva: Tomi Tuominen

Kahvila Ventelän Resiina

Lohjalaisten kahviloiden kierros jatkuu ja vie Kahvila Ventelän Resiinaan, Lohjan Asemalle. Kiehtova miljöö, joka muistuttaa aikalaisiaan menneestä vilkkaasta asemaliikenteestä. Henkilökunnasta paikalla olivat nimilappujen mukaan lystikkäästi emäntä ja piika. Maittava tarjoilu ja kuluttaystävälliset hinnat. Ja mikä hienointa, asiakkaita meni ja tuli kuin hulluilla päivillä. Rakennuksessa myös tilauksesta muutaman kymmenen henkilöä vetävä juhlatila. Vielä kun sen junaliikenteen saisi välille Lohja - Helsinki.

Kahvitupa Nina-Maria ja Konditoria St. Honore. Kuva: Tomi Tuominen

Kahvitupa Nina Maria

Kahvitupa Nina Maria Laurinkadulla. Lohjalaisen kahvilakulttuurin ylistämisyhdistyksen päivän parlamenttipaikka. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat kahvikupillista. Ylätasanne vie kahvittelijan kaappikellojen aikaan. Vilkkainkin mieli rauhoittuu väkisin. On kuin mummolassa istuisi.

Kyllä! Taas on kahvihetki nautittu Lohjalaisen kahvilakulttuurin ylistämisyhdistyksen mokantuoksuisessa hengessä. St. Honore, maankuulun valkosuklaakakun pyhättö. Kahvin lisäksi täällä voi nauttia myös kulttuurista. Seinillä komeilee kuukausittain vaihtuvan taiteilijan töitä. Mukava paikka!


Aseman kahvila

Kahvilakulttuurin tutustumisretkue kaarsi vankkurinsa Lohjan Asemalle, Konditoria Leipään. Kyseessähän on vanha Osuusliike Keon myymälä, josta aikalaiset ostivat leipänsä, maitonsa, lihansa ja sekatavaransa, heilurivaa'an keikkuessa tunnelmaisesti. Nyt tunnelmaa nostaa kuluttajaystävällisesti hinnoiteltu munkkipossukahvi. Koska kyseessä on varsin pieni tila, niin keskustelu vieruspöydän kanssa syntyy lähes automaattisesti. Tällä kertaa meille esiteltiin rehellinen kalakuva, jossa komeili 20kg vonkale! Eikä kuulemma ollut trikki.

Lähimarket Virolaisen kahvila

Arvatkaas mitä! Lohjalaisen kahvilakulttuurin ylistämisyhdistys (keksin juuri ihan itse) on siirtynyt Lähimarket Virolaisen kahvikulmaukseen. Kotoisa nurkka kaupan sisällä, jonka kotoisuutta täydentää vastaleivottu kakku, josta asiakas saa itse leikata mieleisensä maittavan siivun. Kahvihetken jälkeen voi suorittaa ostokset wanhan kyläkaupan tavan mukaisesti. Täällä voi matkustaa ajassa taaksepäin. Tällaista se joskus oli, ja täällä on edelleen. Hyvä niin!

Opus K

Kahta toinen toistaan mukavampaa kahvipaikkaa olen täällä ylistänyt, nyt on olutravintola Opus K:n vuoro. Pienen kaupungin etuja. Rauhallinen, ystävällinen, ja varsin välitön tunnelma, jopa kaverillinen. Eilen piipahdin ja välittömästi oli muutaman henkilön parlamentti toverillisesti käynnissä. Itse arvostan sangen laajaa olutvalikoimaa. Tiskillä ei kannata tila "iso kalja" -tyyppisesti. Oluissa on eroja, kuten viineissä. Lisäksi paikka tarjoaa elävää musiikkia (okei, tässä musajutussa mulla on omakin lehmä katuojassa) 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Vieraskynä: Suvi Mårdh

Harjoittelussa Lohjan Matkailussa



Uutta opittavaa


Olen kolmannen vuoden matkailualan opiskelija. Aloitin Lohjan Matkailupalvelukeskuksessa 7.1.2015. Kolme kuukautta täällä ovat menneet nopeasti ja vielä olisi noin kaksi kuukautta jäljellä. Olen oppinut paljon uutta, mistä on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessakin. Olen tutustunut matkailutoimiston tehtäviin sekä matkailun sähköiseen markkinointiin. Olen oppinut tekemään varauksia mm. Tytyrin kaivosmuseoon, kassan käyttöä, muokkaamaan ja lisäämään erilaisia asioita kotisivuille, kuvien muokkaamista ja paljon muutakin.

Tavallinen työpäiväni koostu siitä, että luen tulevat tapahtumat lehdistä ja lisään ne VisitLohjan tapahtumakalenteriin, yritän myös parhaani mukaan vastailla asiakkaiden kysymyksiin puhelimitse, sähköpostitse kuin myös silloin kun he tulevat suoraan luukulta jotain kysymään.

Työpaikka on pieni ja työntekijöitä minun lisäkseni on kolme. Itse tykkään tämmöisestä pienestä ja viihtyisästä työpaikasta ja mukavista työkavereista. Lempipuuhani täällä Lohjan Matkailupalvelukeskuksessa on esitteiden järjestäminen ja paikalleen laittaminen, sekä asiakkaiden kohtaaminen.



Kohdevierailuja

Olen päässyt pari kertaa mukaan myös aamukahveille. Tykkäsin kovasti käydä Siuntion Kylpylässä aamukahveilla. En ollut ennen käynyt siellä ja aamukahvien jälkeen saimme vielä nähdä huoneita ja kylpyläosaston yms. Aamukahveilla on mukava nähdä kun Lohjan matkailuyritykset tapaavat toisensa ja keskustelevat miten voisivat tehdä toistensa kanssa yhteystyötä jne. Sitä on mukava seurata ja samalla saa tutustua yrityksiin, mistä ei välttämättä itse ole koskaan kuullut.

Minun lempimatkailukohteeni Lohjalla on Alitalon omenaviinitila. Pienenä kävin siellä monta kertaa kesässä perheeni kanssa, joko veneillen tai autolla hurauttaen. Erityisesti minua tässä matkailukohteessa viehättää rauhallinen maaseutu sekä monet erilaiset kotieläimet.

Harjoitteluni jälkeen valmistun matkailuvirkailijaksi Nummelan Luksian Ammattiopistosta ja jatkan kohti uusia seikkailuja!



torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävänpäivänä tekemistä Lohjalla


Minun mielestä ystäviä ja omaa rakasta on mukava muistaa ympäri vuoden, mutta ystävänpäivä tuo toki hyvän tekosyyn lähteä yhdessä kahvilaan, konserttiin tai vaikka luontoretkelle. Ystävää voi myös muistaa pienellä lahjalla. Siksipä olen tähän listannut vinkkejä musikaaliseen, romanttiseen, herkulliseen tai vaikka reippaaseen ystävänpäivään Lohjalla.

Kuva: Muffet1

Herkkusuille

Lohjalaiset kahvilat ovat tunnelmallisia ja mitä parhaimpia paikkoja kupposeen kuumaa kaakaota kaverin kanssa. Käy tutustumassa esimerkiksi Cafe Lauriin, konditoria St. Honoréen tai uuteen Hilman Herkkuun Virkkalassa.  Luksusta ystävänpäivään saat tilaamalla vain teille kahdelle seitsemän ruokalajin illallisen Ravintola Hanneksesta.

Mikäli kuitenkin oman kullan kainalo houkuttelee enemmän, ystävänpäivän viettoon kotona kannattaa varautua käymällä ostoksilla Deli Bakersista tai ostamalla lähiruokaherkku Lohjan Suoramyynnistä. Alitalon omenaviinitilan kuplivat juhlajuotavat kruunaavat herkuttelun.


Kuva: Cafetoria Roastery

Lahja rakkaalle

Pieni muistaminen on aina juhlapäivänä paikallaan. Ainutlaatuisia paikallisia perinnekoruja löydät kultapaja K. Hietaselta, sisustajalle aarteita hankitaan Ishavetista, Tuulentuvasta ostetut lohjalaisten käsityöläisten tekemät villasukat lämmittävät niin saajan mieltä kuin varpaitakin ja saunakaverille voi hankkia Liessaari-aiheisen laudeliinan Sisuste Siivoselta.

Kuva: IsHavet


Liikunnallisille kavereille

Ystävänpäivänä virkistysuimala Neidonkeitaassa on Lempi-Lauantai. Ystävänpäivän kunniaksi kaksi uimaria pääsee polskimaan yhden hinnalla, kun Lohjan Liikuntakeskus tarjoaa edullisemman uinnin ilmaiseksi. Ulkoilmasta kaveriporukan kanssa on helppo nauttia esimerkiksi Karnaisten Korven luontopolulla, jota Lohjan kaupunki pitää avoinna myös näin talvikautena. Mikäpä mukavampaa kuin vaahtokarkit ja kahvi luonnon rauhassa.



Teatteri-treffit

Kulttuurin ystävien kannattaa suunnata Lohjan Teatteriin, mikäli vielä on näkemättä herkkä ja elämänmakuinen Hiiriä ja Ihmisiä näytelmä. John Steinbeckin tarina ystävyydestä ei jätä ketään kylmäksi. Esityksen väliajalla on aikaa käydä myös tutustumassa Milja Viljamaan Sielussa, Sydämessä jaSylissä- taidenäyttelyyn teatterin kahviossa.

Musiikin ystäville

Ystävänpäivän konserttitarjonnan aloittaa LohjanLaulupäivien ystävänpäiväkonsertti Harjulassa klo 18. Konsertissa esiintyvät mm. baritoni Jorma Elorinne sekä sopraano Pirjo Honkanen. Iki-ihana Katri-Helena vuorotaan esiintyy Laurentius-salissa klo 19 alkaen. Konserttiin on enää muutama vapaa paikka, joten kannattaa toimia nopeasti.

Netta Skog- The first digital accordion Show digiharmonikka-konsertti Lohjantähdessä alkaa klo 19. Skogin soittimesta pärähtää nykypäivän dancehittejä, perinteisiä ikivihreitä, hieman folkkia ja poppia, sekä ripaus melodista heavymetallia. Konsertin jälkeen viralliset jatkobileet järjestetään Ravintola Hehkussa, joissa pikkutunneilla voi löytää ikioman ihastuksen, mikäli sellainen on vielä hakusessa.
Kaksi sydäntä voi kohdata myös tanssilattialla, kun Tanhuhovin lauantaitansseissa soittaa in the mood solistina Suvi Karjula.

Hyvää ystävänpäivää kaikille.

T. Helena

P.S. Oikein ihanaa ystävänpäivää myös mahtaville työkavereilleni

Kuva: Stiina Seliö




torstai 8. tammikuuta 2015

Sellainen oli vuosi 2014

On tullut aika hyvästellä mennyt vuosi ja toivottaa tervetulleeksi vuosi 2015. Vuosi 2014 oli9 työntäyteinen ja siihen kuului paljon hyviä hetkiä ja onnistumisia, mutta myös hampaiden kiristelyä ja kantapään kautta oppimista. Uuden vuoden kynnyksellä keskitymme kuitenkin vain muistamisen arvoisiin asioihin ja valmistaudumme innolla uuteen matkailun täyteiseen vuoteen Lohjalla.

Pidemmittä puheitta annetaan kuvien kertoa pieni ote kaikesta siitä mitä Lohjan Matkailun vuoteen 2014 on mahtunut.
Alkuvuodesta saimme uuden työkaverin Arja Laineen ja Helena meni naimisiin Lohjan talvisissa maisemissa, julkaisimme vuoden 2014 matkailuesitteen sekä osalistuimme matka messuille.
Lohjan Matkailu gaalassa vuoden matkailuyritykseksi valittiin Hotelli Lohja
Keväällä seikkailtiin Tytyrin Kaivosmuseon Pääsiäiskierroksilla
Kesällä järjestimme mm. Avoimet Ovet tapahtuman sekä torstain kulttuurikävelykierrokset
Kesän valokuvakisan voitti Elizabeth Roberts kuvalla Calm summer evening
Otimme selfieitä Arja Korisevan....
Sekä Hans Välimäen kanssa
Vuoden Lauriksi valitiin Lohjan Oppaiden ihana Irja Olkinuora
Sadonkorjuun aikaan juhlittiin syysmarkkinoita, Omenakarnevaaleja sekä Suurmarkkinoita
Ja Omenakarnevaaleilla Omenatytöksi valittiin Emmi Alatalo. Kuva, Hans Koistinen
Yhdessä Lohjan postin kanssa suunnittelimme toisen lohja-aiheisen postimerkin
Ensimmäiset kiinalaiset matkanjärjestäjät tutustuivat Lohjaan ja lohjalaiseen luontoon...
sekä sen eläimistöön
Kauhistelimme Tytyrin Halloween kierroksien kummituksia
Ja järjestimme 2600 vieraan joulutapahtuma ja avoimet ovet Tytyrin kaivosmuseossa
Tapahtumarikas vuosi 2014 päättyi 20. kerran järjestettyihin Menneen Ajan joulumarkkinoihin. Kuva: Tonttujen talo