torstai 18. helmikuuta 2016

Miten työssäoppiminen on vaikuttanut mielikuvaani Lohjasta matkailukohteena

 Olen viimeisen vuoden matkailuvirkailija opiskelija ja olen ollut kolme viimeisintä kuukautta työharjoittelussa Lohjan matkailupalvelukeskuksessa. Harjoittelun aikana olen saanut paljo lisää ja uutta tietoa Lohjan matkailukohteista ja Lohjasta ylipäätänsä. Lohjaltahan löytyy yllättävän paljon kaikkea ravintoloita, kahviloita, majoitusvaihtoehtoja, juhlapaikka vaihtoehtoja matkailukohteita ja paljon muuta. En ole oikeastaan aiemmin ole osannut ajatella edes asiaa niin.

Tytyrin Kaivosmuseo


Tytyrinkaivosmuseon suosio on yksi asioista mikä yllättänyt minut, ennen harjoittelua en uskonut, että Tyrin kaivosmuseo olisi niin suosittu mitä se on. Ryhmät ovat tehneet sinne varauksia jo pitkällekin eteenpäin tälle vuodelle ja ryhmiä tulee paljon muualtakin kuin vain ihan Lohjan lähialueilta.

On myös ollut useampia isoja ryhmiä, jotka halunneet erilaisia ehdotuksia retkipäivästä Lohjalla, vieraillen erilaisissa kohteissa ympäri Lohjaa, ja suurimmalla osalle heistä kaivosmuseo ollut yhtenä toiveena retkipäivän kohteista.


Tapahtumien Lohja


Toinen asia mikä on yllättynyt, on tapahtumien määrä Lohjalla. Visitlohjan tapahtumakalenterissa jota olen myös ahkerasti päivitellyt, on melkein joka päivälle jotakin ohjelmaa. Täällä järjestetään vaikka kuinka paljon kaikenlaista.  Esimerkiksi erilaisia pienempi ja suurempia teatteri ja musiikki esityksiä on melko paljon ympäri Lohjaa. Lohjan uudet puutarhakohteet Fruticetum, Arboretum magnolia ja Marja Mellinin puutarha ovat olleet minulle oikeastaan ihan uutta tietoa, vaikka sen olen kyllä tiedostanut että Lohjalla paljon kaunista luonto ja kasvistoa, näin paljon ulkona liikkuva ihmisenä.




Kaiken kaikkiaan harjoitteluni aika olen saanut paljon uutta tietoa Lohjan matkailukohteista ja muusta matkailuun liittyvästä, ja mielipiteeni Lohjasta matkailukohteena on kyllä muuttunut positiivisemmaksi. Kun olen perehtynyt tarkemmin kaikkeen siihen mitä Lohjalla voi tehdä ja nähdä!

Miten muut ikäiseni oppisivat tuntemaan Lohjan matkailukohteena


Se miten voisi parantaa oman ikäluokkani silmissä kuvaa Lohjasta, olisi varmaan nuoremmille sopivien tapahtumien lisääminen ja ehkä niissä voitaisiin kertoa kaikesta siitä mitä Lohjalla voisi tehdä ja nähdä. Tapahtumat voisivat liittyä musiikkiin tai vaikka johonkin liikunnalliseen teemaan.
Musiikki tapahtumissa esiintyjien pitäisi olla nuoria kiinnostavia ja hintojen kohtuullisia, jotta nuoret voisivat niihin osallistua.

Tietenkin sosiaalista mediaa voisi hyödyntää Lohja kuvan parantamiseen, siinä pitäisi käyttää nuoria kiinnostavia aiheita ja teemoja, jotta tieto tavoittaisi nuoret. Esimerkiksi blogit ovat pidemmän aikaa olleet suosittuja ja jos nuoria kiinnostavia bloggaajia saataisiin Lohjalle tutustumaan eri kohteisiin ja siten kertomaan kohteista blogeissaan, voisi se herättää joissakin mielenkiintoa lähteä itse tutustumaan Lohjan matkailukohteisiin.

Ehkä myös Facebookin ja instagramin kautta voisi olla mahdollista yrittää saada parempaa Lohja kuvaa nuorille. Tekstien ja kuvien tulisi olla rentoja, hauskoja, mielenkiintoisia ja huomiota herättäviä. Tänä vuonna mielestäni esim. Rantajamit ovat ottaneet nuorempia/nuoria aikuisia huomioon sillä useampikin esiintyjä on nuoria kiinnostava, ainakin omasta mielestäni. Itse en ole kyseisessä tapahtumassa ollut, mutta voi olla että tänä vuonna voisin sinne liput ostaakin.

T. Miranda