maanantai 13. maaliskuuta 2017

Visitlohja viikon vinkit viikolle 11

Taiteen täyttämä viikko Lohjalla


Tällä viikolla Lohjalla kannattaa suunnata konsertteihin sillä luvassa on toinen Crusell konsertti sekä Klassikon että Kaija Kärkisen konsertit. Konserttien lisäksi Lohjanseudun Kuvataidekoulun vuosinäyttely on Lohjan Pääkirjaston Linderinsalissa sekä tietenkin paljon muuta nähtävää ja koettavaa.

8.3.2017 alkaen LÖYTÖRETKELLÄ - Lohjanseudun kuvataidekoulun vuosinäyttely

Lohjanseudun kuvataidekoulun  Vuosinäyttelyn teema on LÖYTÖRETKELLÄ. Kuvataidekoululaiset ovat työstäneet teemaa sekä konkreettisesti että mielikuvituksen keinoin. Matkaan on lähdetty kävellen Tennariin kupeeseen tai Moisionpellolle, yhteisötaideteosta tekemään kirjastolle sekä tietenkin virtuaalisesti vaikkapa Wasa-laivan luo tai tasankointiaanien muotokuvien äärelle. Vastauksena kysymykseen nykyajan löytöretkeilijöiden haaveista oppilaat luettelivat ”taito lentää”, ”kyky lukea ajatuksia”, ”se, että voisi teleportata itsensä paikasta toiseen”... Samaan aikaan työstimme muotokuvajäljennöksiä menneen ajan löytöretkeilijöistä, jotka löysivät vaikkapa uuden mantereen tai saavuttivat Pohjoisnavan. Esillä olevat teokset edustavat hyvin kuvataidekoulussa käytettäviä monipuolisia kuvataiteen tekniikoita ja materiaaleja.

Näyttelyssä esillä oleva Hokusai-niminen suuri pajuvene on Lohjanseudun kuvataidekoulun taidekummi Jenni Tieahon ja kuvataidekoulun oppilaiden yhteinen taideteos, jota rakennettiin usean viikon ajan Linderinsalissa syksyllä. Kuvataidekoulun uusi taidekummi julkistetaan vuosinäyttelyn avajaisissa. Löytöretki-teema on myös Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton 35-vuotisjuhlanäyttelyn aiheena.


Järjestäjä: Lohjanseudun kuvataidekoulu
Tapahtumapaikka: Lohjan pääkirjasto, Linderinsali
Sähköposti: marketta.urpo@lohjanseudunkuvataidekoulu.fi
Puhelinnumero: 050 3188 612

CRUSELL 2 15.3. klo 19 Sammatin kirkolla ja 16.3. klo 19 Lohjan kirjasto

Kimmo Leppälä, klarinetti
Jyri Nissilä, klarinetti
Mari Kunnari, huilu
Keijo Silventoinen, oboe
Eero Toikka, fagotti
Sakari Sallinen, viulu
Lauri Poijärvi, alttoviulu
Jukka Tyrväinen, sello

B.H. Crusell: Duo kahdelle klarinetille nr. 2 d-molli, op.6
E. Marvia: Kvartetto huilulle, oboelle, klarinetille ja fagotille
B.H. Crusell: Kvartetto klarinetille ja jousitriolle c-molli, op.4

17.3.2017 klo 19:00 Ruuskanen Railio Klubi

Ruuskanen Railio Klubi vierailijana pe 17.3 klo 19 Kaija Kärkinen. Esityspaikka Virkkalan Klubitalo, Kala-Kokkosen tie 4, Lohja. Liput: 20 €, lippuvaraukset info@lansiuudenmaanteatteri.fi, 045-2124452.

Järjestäjä: Länsi-Uudenmaan teatteri
Esityspaikka Virkkalan Klubitalo, Kala-Kokkosen tie 4,Lohja
Sähköposti: info@lansiuudenmaanteatteri.fi
Puhelinnumero: 045-2124452

18.3. klo 19 Klassikko -kuoron kevätkonsertti

Lauluryhmässä on kolmetoista naista, jotka esittävät epätavanomaisia lauluja, jotka kertovat naisen elämästä iloineen ja suruineen. Kappaleiden taustana ja inspiraationa toimivat klassikkokappaleet joista suuri osa on teatteri- ja elokuvamaailmasta. Kappaleiden sanoitukset ovat Klassikon omaa käsialaa. Liput konserttiin 17€/hlö (sis. palvelumaksun). Lippuja voi ostaa osoitteesta netticket.fi, Lohjan ja Nummelan Prismoista, sekä tuntia ennen ovelta.

Järjestäjä: Lohjan harrastajanäyttelijät ry
Tapahtumapaikka: Lohjan Työväentalo
www.lhn.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti